Koska verkkoteknologiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme ja vuorovaikutuksessamme, viestinnän poliittinen talous voi auttaa meitä ymmärtämään, missä määrin nämä kanavat ovat vapauttavia tai hyväksikäyttöisiä.
Internetistä on tullut helppo liittyä, kuka tahansa voi pelata järjestelmä, jossa työ- ja leikkipaikat ja -käytännöt käyttävät yhä useammin ihmisiä resurssina taloudelliseen parantamiseen kourallisen miljardööriomistajien toimesta.
Vaikka sitä pidettiin kerran vapauttavana ilmaisu- ja viestintämuotona, viime vuosina “Big Tech” on noussut ja sen myötä henkilötietojen väärinkäyttö ja kaupallinen valvonta.
Tällä itsessään on tärkeitä seurauksia kamppailut yksityisyyden ja immateriaalioikeuksien ympärillä (kuten vuoden 2018 Cambridge Analytica -skandaali osoitti). Kun vietämme yhä enemmän aikaamme verkossa – olipa se sitten töissä tai vapaa-ajalla – aikamme sekä työntekijöinä että yleisönä muuttuu yhä hyödyllisemmäksi.
Kun pohditaan, mikä tekee an eettinen digikäytäntömeidän on esitettävä kysymys: jättääkö digitaalinen maailma meidät täynnä hyväksikäyttöä?
Mark Zuckerberg todistaa vuonna 2018 yksityisyysskandaalin jälkeen. Valokuva: Xinhua / Barcroft Images (via Huoltaja)
Mikä on viestinnän poliittinen taloustiede?
Yksi erityinen teoreettinen viitekehys, joka yrittää vastata tähän, on “viestinnän poliittinen taloustiede‘, mediatutkimuksen alan kriittinen teoria, joka pyrkii levittämään digitaalisten teknologioiden jakelua ja kulutusta.
Vincent Mosco, johtava mediatutkija, lähestyy viitekehystä “yhteiskunnallisten suhteiden, erityisesti valtasuhteiden tutkimisena, jotka muodostavat keskenään resurssien tuotannon, jakelun ja kulutuksen, mukaan lukien viestintäresurssit”. Lisäksi viestinnän poliittinen taloustiede saa meidät myös pohtimaan, mitä tarkoittaa olla tuottaja, jakelija tai kuluttaja, ja ymmärtämään kasvavaa epäselvyyttä näiden kategorioiden muodostamisesta.
Yleisesti ottaen siihen sisältyy kaksi pääulottuvuutta.
- Ensimmäinen niistä tutkii, kuinka media- ja viestintäjärjestelmät vahvistavat, haastavat tai vaikuttavat olemassa oleviin luokka- ja sosiaalisiin suhteisiin. Se tekee tämän keskittyen erityisesti siihen, kuinka taloudelliset tekijät vaikuttavat politiikkaan ja sosiaalisiin suhteisiin.
- Toiseksi viestinnän poliittinen taloustiede analysoi, kuinka yksityinen omistus
tukimekanismit (esim maksettu mainonta) ja hallituksen politiikat vaikuttavat mediakäyttäytymiseen ja sisältö.
Näiden kahden ulottuvuuden yhdistelmä erottaa viestinnän poliittisen taloustieteen muista kommunikaation, taloudellisen tai kulttuurisen analyysin muunnelmista.
Soveltamalla tätä viitekehystä verkkovuorovaikutukseen voimme paremmin käsitteellistää roolimme tässä järjestelmässä siten, että niillä on kaksi selkeää toimintoa: työntekijän ja kuluttajan rooli.
Työntekijän rooli ja tietoyhteiskunta
Koko 19th luvulla teknologialla oli keskeinen taloudellinen merkitys, koska sillä on rooli työn tuottavuuden parantajana.
Mekaanisten infrastruktuurien, kuten rautateiden ja tavaraliikenteen, kehittäminen auttoi työpaikkojen luomista ja pääsyä entistä useammalle ihmiselle.
Teollisen vallankumouksen jälkeen – ja erityisesti 1960-luvulta lähtien – työllisyysmallit ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi globaalissa pohjoisessa keskittyen enemmän tietoon perustuvaan tuotantoon teollisuuden sijaan.
Tieto ja sen luominen, käyttö, levittäminen ja manipulointi on nykyään keskeinen tekijä paitsi työllisyydessä myös koko yhteiskuntiemme muodostumisessa, jotka ovat yhä enemmän organisoituneet suhteessa tiedon kasvuun.
Tietoyhteiskuntaa koskevat teoriat ovat jo esittäneet väitteitä työn luonteen muuttumisesta ja tuotantoon perustuvien roolien vähenemisestä, mikä on antanut tietä “kognitiivisen kapitalismin” nousulle.
Vaikka fyysinen työ ei katoa – kaukana siitä – se menettää keskeisyyttään, vaan kulkee yhdessä “digitaalisen työn” ja verkkopohjaisten työympäristöjen kanssa.
Vaikka tämä voi olla uusi työvoiman muoto, se on alttiina vanhoille riistomuodoille: ei ole vähimmäispalkkoja tai sairausvakuutusta, ja liittovaltion tai osavaltion sääntelyviranomaiset ovat puuttuneet asiaan vain vähän.
Ovatko nämä viestintäpohjaiset tekniikat siis luonnostaan hyväksikäyttöä?
Jotkut akateemikot ovat väittäneet juuri tätä ehdottaen, että näiden digitaalisten alustojen malli on yksinkertaisesti kapitalistisen hierarkian takaisinvirtaus.
Christian Fuchs – tuottelias kirjoittaja aiheesta – kannattaa osallistavaa taloutta ja teollisuuden viranomaisrakenteiden demokratisointia; Internet-alusta voi olla osallistava, hän korostaa, jos se sisältää osallistavia omistusrakenteita.
Fuchsille digitaaliset alustat, jotka eivät ole rakennettu osallistavan talouden mallille, eivät voi olla yhtäläisiä luokkien välillä, eivätkä ne voi koskaan olla aidosti tasa-arvoisia.
On epäselvää, missä määrin verkkopohjaiset viestintätekniikat vapauttavat työntekijöitä, mutta on olemassa selviä esimerkkejä siitä, kuinka ne ovat mahdollistaneet hyväksikäytön.
Nykyaikaisemmissa keskusteluissa on kuitenkin pohdittu, kuinka tämä teknologian kehitys on muuttanut käsitystämme ajasta ja tilasta hämärtäen entisestään “työajan” ja “vapaa-ajan” välistä rajaa. Nämä keskustelut aika-avaruuden tiivistymisestä ja globaalista virtausten avaruudesta osallistuvat pidemmälle historialle, joka koskee teknologian roolia tilan ja ajan muuttamisessa.
Vaikka niitä esiintyi kauan ennen digitaaliaikaa, se on saavuttanut uudet, mahdollisesti haitalliset tasot, kun viestintäteknologia on levinnyt kaikille elämämme osa-alueille.
Tätä voidaan tutkia tarkemmin Arwid Lundin “Playbour” -konsepti. 
Työ- ja vapaa-aika
Työn ja vapaa-ajan välinen ero on pitkään ollut akateemisen keskustelun lähde erityisesti marxilaisten tutkijoiden keskuudessa.
Hänen kirjassaan 201224/7: Myöhäinen kapitalismi ja unen päät‘, Jonathan Crary toteaa:
“Kukaan ei voi koskaan tehdä ostoksia, pelata, työskennellä, kirjoittaa blogia, ladata tai lähettää tekstiviestejä 24/7. Koska ei kuitenkaan ole olemassa hetkeä, paikkaa tai nykyhetkeä, jossa ei voisi tehdä ostoksia, kuluttaa tai hyödyntää verkottuneita resursseja, 24/7 ei-ajan tunkeutuminen kaikkiin sosiaalisen tai henkilökohtaisen elämän osa-alueisiin tunkeutuu hellittämättä.
Todellakin, pelkkä digitaaliteknologian tunkeutuminen sosiaalisiin suhteisiin antaa 24/7-maailman aika-avaruuskonfiguraatiolle huomattavasti enemmän vaikutusta kuin aikaisemmat yksittäiset tekniset järjestelmät.
Yleisön rooli
Median liiketoimintamallien taloustiede mutkistaa joukkoviestinnässä näkyvää yksinkertaista työ- ja vapaa-ajan jakoa. Tämä on erityisen yleistä käytössämme sosiaalinen media.
Palkatun ja palkattoman työn käsite on marxilainen teoria, jossa pääoma yrittää kaupallistaa käytettävissä olevaa aikaa. Syynä on kapitalismin imperialistinen taipumus:
“Mutta sen taipumus aina toisaalta luoda kertakäyttöaikaa ja toisaalta muuttaa se ylimääräiseksi työksi.” (Marx, 1857/58).
Dallas Smythe käsitteli tätä edelleen nimellä “hyödyllinen yleisö”. Hän väittää, että median toimialana ensisijainen taloudellinen suhde on sellainen, jossa yleisöt – tai tarkemmin sanottuna yleisön tarkkaavaisuus – myydään mainostajille.
Potentiaalinen yleisökattavuus sanelee mainostilojen kustannukset; mitä korkeammat luvut, sitä korkeammat kustannukset.
Vaikka Smythen teoria julkaistiin vuonna 1977, sen perusteet ovat yhtä tärkeitä nykyään kuin 40 vuotta sitten – ehkä jopa enemmän.
Siinä esitetään kysymyksiä siitä, miten viestinnän poliittista taloustiedettä “tehdään”, ja se selittää jollain tavalla mediateollisuuden pakkomielle luokituksia ja jatkuvaa yleisön sitoutumisen seurantaa kohtaan. arvo on numeroissa.
Kapitalistisen sosiaalisen median nousu, kuten Facebook, Viserrys, Instagram, LinkedIn ja Weibo ei ole tehnyt käsitteitä työajasta ja sen arvosta tarpeettomaksi, vaan pikemminkin Työn arvon uusien ominaisuuksien ilmaisu.
Mitä enemmän aikaa käyttäjä viettää esimerkiksi Facebookissa, sitä enemmän profiili-, selailu-, viestintä-, käyttäytymis- ja sisältödataa hän tuottaa, jota voidaan tarjota mainontaan. asiakkaita.
Tämä johtaa siihen, että yleisölle esitetään erittäin osuvia mainoksia, mikä johtaa enemmän napsautuksia ja tuloja asiakkaalle. Sama pätee käyttäjien luomaa sisältöä Sivustot, joilla käyttäjätyövoima tuottaa sisältöä ja tapahtumatietoja, kartoitetaan ja myydään mainosasiakkaille, jotka pääsevät erityisesti kohderyhmien huomion piiriin.
Tätä oletetun vapaa-aikamme kaupallistamista voidaan pitää lisäriistona; kapitalistisen työn ja tuotannon kierre, johon olemme tietämättämme loukussa.
Johtopäätös
Ei voida kiistää, että digitaaliteknologiat ovat avanneet meidät uusille ilmaisumuodoille, jotka ovat luonnostaan vapauttavia. Lisäksi tiedon ja viestinnän siirtäminen verkkoon on mahdollistanut etätyöskentelyn ja paremman työn ja yksityiselämän tasapainon joillakin aloilla.
Digitaalisuudesta tulee kuitenkin välttämättömyys lähes kaikessa päivittäisessä vuorovaikutuksessamme, Näiden verkkomedian roolia tulisi myös analysoida kriittisesti käyttäjien hyväksikäytön/vapautuksen kannalta.
Tämä sisältää digitaalisten teknologioiden kritisoimista tuotantovälineinä, mediamonopolien, mediayhtiöiden fuusioiden ja konsolidaatioiden, hallituksen ja median välisten yhteyksien sekä mediatyöntekijöiden työjärjestelyjen tutkimista.
1970-80-luvulla viestinnän ja median poliittista taloustiedettä uudistettiin suuresti analysoimalla mediaa tuotantopaikkana sinänsä, mikä korosti yleisön tuottavaa roolia media-arvon luomisessa sekä hyödykkeenä että työvoimaa. On erittäin tärkeää, että digitaalisia kanavia tarkastellaan samalla tavalla.
About the Author
